keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Rakennusprojekti: 3 kuukautta rakentamista

Raksapostaus on vähän venynyt, kun en ole saanut aikaiseksi siitä kirjoitella. :D Hommat ovat tietysti edistyneet jonkin verran, kun edellisen kerran toukokuun lopulla siitä kirjoittelin. Silloin talossa oli aluskate päällä ja lattiaa ei ollut ollenkaan, pelkkää hiekkaa vain. Touko-kesäkuun vaihteessa aloitettiin lattian tekeminen. Ensin tasoitettiin pohjahiekka ja sitten laitettiin styroksit (4x50 mm). Tämän jälkeen putkimiehet kävivät laittamassa lämminvesiputket ja keskuspölynimurin putket ja sitten me teimme raudoitukset. Raudoitusten jälkeen putkimiehet kävivät laittamassa lattialämmitysputket ja sähkömies laittoi taloon jotakin kaapeleita ja teki talliin lattialämmityksen.

Sekä talon että tallin lattiaan käytimme ihan normi lattiastyroksia (EPS 100). Mies teki tämän homman oikeastaan yksin ja tarkasti tekikin! :) Raudoituksissa minäkin olin jonkin verran apuna, lähinnä rautojen nostelussa/siirtämisessä ja korokkeiden laitossa. Uunin ja piipun pohja tehtiin niin, että leikattiin styroksien laiton jälkeen aukko hiekkaan asti, laitettiin siihen 2x50 mm Finnfoamia ja raudoitukset Finnlamellin perustuskuvien mukaan. Tässä kohdalla on siis 20 cm lattiavalu, kun se muualla talossa on 10 cm. Raudoitusverkon lisäksi kiersimme sekä taloon että talliin kehäraudan, kuten meidän mestarimme opasti.

Lattia valettiin 13. kesäkuuta. Valupäivä sujui hyvin ja oltiin itsekin tämä koko päivä työmaalla. Muutama tunti valun jälkeen kastelimme lattian ja peitimme sen muovilla. Muovia taisimme pitää lattiassa noin viikon ajan. Muovin poiston jälkeen annoimme lattain kuivua noin viikon ajan ja sitten mies hioi sen kolmeen kertaan. Tallissa meillä oli pressu päällä kauemminkin ja sitä ei ole vielä edes hiottu. Tallin lattiaan liippari laittoi sirotteen, joten sen pitäisi kestää hyvin.

Myös terassin perustukset valettiin tuolloin lattiavalupäivänä. Terassien perustuksia mietittiin useampaankin otteeseen ja päädyimme sitten sellaiseen ratkaisuun, että teemme ne vasta valupäivänä. Jos olisimme aiemmin tienneet millä systeemillä ne tehdään, olisi ne tietysti kannattanut tehdä jo ennen täyttöjä. Meillä terassia kannattelee nyt neljä isoa Lakan betonin anturamuottia. Tämähän oli sinänsä helppo ratkaisu, mutta ei kylläkään edullisin. Jos toinen talo tehtäisiin, niin tämä tulisi varmaan mietittyä vähän paremmin ja tehtäisiin pienemmät muotit ja mahdollisesti jo ennen täyttöjä. No, eipä ainakaan tarvitse miettiä, että onko perustukset tarpeeksi kantavat. :D Näiden on siis tarkoitus kannatella terassin lattiaa. Kattoa kannattelee BCE:n pilarit, jotka laitettiin sokkelinteon yhteydessä.

Valutöiden kuivuessa maalasimme talon ulkoapäin kertaalleen yhdessä ja minä maalasin myöhemmin vielä yksin melkein kokonaan toisen kerroksen. Loput maalataan sitten, kun saadaan talo ulkoapäin valmiiksi ja vuokrataan nosturi. Päätykolmioihin en kunnolla yltänyt, joten ne odottavat vielä toista maalikerrostaan ja lisäksi räystään aluslaudat, otsalaudat, ikkunoiden ja ovien vuorilaudat, terassien palkit ja kaiteet ym. ovat maalaamaatta. Osa näistä on pohjamaalattu tehtaalla ja osan olemme itse pohjamaalanneet ennen asennusta, mutta vielä on jäljellä sellaistakin, mistä maali puuttuu kokonaan. Aion maalata kaikki loput osat vasta asennuksen jälkeen, kun ei ole oikein kunnon tiloja, missä voisi maalata ennen asennusta.

Työmiehet olivat hommissa silloin toukokuun lopussa ja vasta viime viikolla tulivat jatkamaan hommia. Heillä on nyt ollut niin kiirettä, että meidän työmaa sai odottaa hetken. Jos olisimme valaneet lattian ja terassien perustukset ennen pystytystä, he olisivat tehneet hommansa kerralla loppuun. Nyt he joutuivat odottelemaan ensin meidän valua ja sitten me jouduimme odottelemaan valun jälkeen muutaman viikon, että he ehtivät tulla töihin. :D Viime viikolla he laittoivat otsalaudat ja kattopellin, tekivät terassit osittain ja laittoivat ikkunoiden ja ovien karapuut. Perjantaina he tulevat jatkamaan hommia ja ehkä ensi viikolla saavat osuutensa valmiiksi.

Viime viikolla myös muurari tuli tekemään piipun ja siinä samalla hän sitten tekikin jo uunin rungonkin. Uunin kuori tehdään sitten, kun mies on saanut muurattua seinät, eli siihen menee vielä hetki jos toinenkin. Tällä hetkellä mies ahertaa sisäkaton kimpussa ja valitsemamme korotettu sisäkatto teettää kuulemma aika paljon lisää työtä. Toivottavasti lopputulos kuitenkin palkitsee! :)

Minun hommia on lopun ulkomaalauksen lisäksi sisäseinien käsittely. Aion laittaa hirsiin valkoiseksi sävytettyä öljyvahaa. Väliseinien maali on vielä mietinnässä, varmaan laitetaan vähän erilaista eri huoneisiin. Myös kaikki pintamateriaalit (laatat, parketti jne.) sekä kalusteet ovat vielä valitsematta. Eiköhän tässä ehdi niihinkin perehtyä sitten, kun väliseinät alkavat nousta. Toki kalustejärjestys on päätetty jo aikoja sitten, mutta tarkat mallit on vielä hakusessa.

Ehkä pitäisi muistaa päivittää rakennusprojektia vähän tiuhempaan, niin ei tulisi niin pitkiä postauksia. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti