maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulun ruokia





Jouluruokaa meillä syötiin kahtena päivänä ja tänään oli paluu arkeen. Joulupöytään katoin kinkkua, loimulohta, salaatteja, lanttulaatikkoa ja perunamuusia. Aika perinteistä siis! Aattona söimme jälkkäriksi vaniljarahka-puolukka-piparkakkumaljat glögin kanssa. Ei mitään ihmeellistä, ja totesimmekin tuossa miehen kanssa, että kyllä se oli tuo joulukuusi, mikä sen joulun tunnelman tänne meille toi. Ehkäpä ensi jouluna pääsemme laittamaan kuusen omaan taloon. Tai viimeistään sitä seuraavana! :D

Mukavaa iltaa kaikille!

sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Rakennusprojekti: Alkumetreillä

Kuten blogia aiemmin lukeneet tietävät, olemme etsineet omaa kotia jo yli puolitoista vuotta. Sopivaa kohdetta ei vain ole löytynyt, joten olemme päättäneet rakentaa talon itse. Aiemmin emme olleet varmoja tälle paikkakunnalle jäämisestä, joten emme ajatelleet rakentamista niin vakavasti. Nyt meillä molemmilla on työpaikka täällä, joten uskallamme ryhtyä tähän projektiin.

Lokakuussa haimme kaupungin tonttia ja marraskuun 15. päivä olleessa tonttiarvonnassa arpaonni suosi ja saimme tontin. Tontilla on kokoa 1008 neliötä ja sille saa tehdä 1-kerroksisen harjakattoisen talon ja autosuojan talon yhteyteen tai erillisenä rakennuksena. Meille tulee erillinen rakennus.

Tuleva talomme on hirsitalo ja autotallin teemme kappaletavarasta. Hirsitalo tuntui meille sopivalta vaihtoehdolta monestakin syystä. Kun tonttiasia oli selvinnyt, lähetimme tarjouspyyntöjä yhteensä kuudelle hirsivalmistajalle (Finnlamelli, Honka, Kontio, Kuusamo, Mammutti ja Syöte-Huvilat). Finnlamellin, Kontion ja Kuusamon edustajat tapasimme henkilökohtaisesti ja muiden kanssa asioimme puhelimen ja sähköpostin välityksellä.

Päädyimme lopulta Finnlamellin tarjoukseen ja kirjoitimme sopimuksen aiemmin tällä viikolla. Talopaketin toimitus on sovittu viikolle 20 ja ennen sitä pitää tietysti olla paljon asioita tehtynä. Aiomme osallistua itse rakennustöihin PALJON, mutta tarvitsemme kuitenkin maatöihin, putki- ja sähkötöihin sekä talon pystytykseen, lattiavaluun ym. ulkopuolista työvoimaa. Lisäksi pitää tietysti olla vastaava työnjohtaja, joka meillä on onneksi jo hankittuna.

Mies on aiemmalta koulutukseltaan rakennusmies, joten hän tekee hyvin pitkälti talon sisäpuolen. Tämä tietysti aiheuttaa sen, ettei talo ole valmis niin pian, mutta toisaalta säästämme paljon rahaa. Minä aion myös viettää kesälomani raksalla ja toivottavasti saan siellä jotakin aikaiseksi. Minun hommia on mm. hirsien käsittelyt ja teippaukset ym. pienemmät hommat sekä tietysti siivous.

Voisin myöhemmin kirjoitella tulevan talon pohjaratkaisusta sekä talopaketin sisällöstä ja projektin aikataulusta. Tällä hetkellä työn alla on etsiä tekijät maatöille, putki- ja sähkötöille sekä rakennusporukka talon pystytystä ym. varten. Toivottavasti nämä selviävät pian!

lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!














Olen tässä aamun mittaan riisipuuroa keitellessä räpsinyt kuvia meidän jouluisesta kodista. Kävimme eilen vanhemmillani, mistä saimme mukaan tuon pienen kuusen, sypressin, lahjoja ja vähän ruokaakin. Kotiin palattuamme meitä odotti yllätys; kukkalähetys miehen kotoa. Hyvin oli meidän näköinen kukkakori; vihreää ja valkoista. Mies nukkuu vielä yövuoron jäljiltä ja myös tänään hän menee yövuoroon. Minä ajattelin syödä riisipuuroa ja lähteä sitten ulkoilemaan lumisateeseen. Iltapäivällä teen sitten joulupäivällisen ja ehkä käymme hautausmaalla viemässä kynttilän. Muuten rentoudumme vain kotosalla.

Ihanaa joulua kaikille! :)

torstai 22. joulukuuta 2016

Valkosuklaa-pistaasikeksit ja pullaa

Eilen leivoin joulua varten valkosuklaa-pistaasikeksejä ja korvapuusteja sekä omena-kanelipullaa. Keksien ohjeen otin Sarin kotona-blogista, vähensin vain makeutta niistä hieman. Pullaa tein tällä tutulla ohjeella. Tällä kertaa jaoin taikinan neljään osaan ja tein puolet korvapuusteja ja puolet täytin omena-kanelimarmeladilla.

Valkosuklaa-pistaasikeksit

200 g voita
1,5 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
80 g valkosuklaata
reilu desi kuorellisia suolattuja pistaaseja
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

koristeluun valkosuklaata ja pistaaseja

Rouhi valkosuklaa ja kuori ja rouhi pistaasit. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää kananmunat ja vatkaa seos tasaiseksi. Lisää joukkoon valkosuklaa- ja pistaasirouhe. Lisää lopuksi sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Laita jääkaappiin vetäytymään puoleksi tunniksi. Ota taikinasta nokareita, pyörittele palloiksi ja litistä hieman (minusta tämä oli helpoin tapa tehdä keksejä ja tuli myös nätimpiä näin). Paista 200 asteisessa uunissa n. 8 minuuttia. Keksit leviävät uunissa, joten kannattaa jättää kunnon välit, kun laittaa niitä pellille. Kun keksit ovat jäähtyneet, koristele valkosuklaalla ja pistaasirouheella (minä koristelin vain osan).



Mukavaa päivää! :)

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Jouluun valmistautumista











Eilen intouduin vaihtamaan verhoja ja samalla laittamaan joulua hieman lisää. Makkariin vaihtui olkkarissa ollut verho ja valkoinen ohut verho. Olkkariin laitoin harmaanbeiget kevyet verhot, joista toinen oli aiemmin makkarissa. Samalla vaihdoin tyynynpäälliset olkkariin. Muutaman joulukoristeen laitoin myös lisää, kuten tuon valotähden, paperiset joulukuuset ja mini muumimukit. Muutaman sydänkoristeenkin ripustin sinne tänne, mutta ne eivät nyt sattuneet kuviin. Aatonaattona laitamme vielä pienen joulukuusen ja sitten joulua on jo ihan tarpeeksi sisustuksessa. Kuuseen ei ole tällä hetkellä muuta kuin valot, mutta ehkä käyn muutaman pallon jostakin vielä hakemassa.

Nyt kun jäämmekin jouluksi kotiin, pitää minun laittaa joitakin jouluruokia. Kävin jo ostamassa loimulohta, lanttulaatikkoa, punajuuri- ja perunasalaattia ja näiden lisäksi ajattelin tehdä perunamuusia ja vihersalaattia. Lisäksi saamme toivottavasti minun kotoa pienen palan kinkkua miehelle. Jälkkäriksi aion leipoa keksejä ja pullaa ja lisäksi ajattelin tehdä jälkiruokamaljat vaniljarahkasta, puolukoista ja piparkakuista. Juustoakin ostin paria erilaista ja niille kaveriksi suolakeksejä ja aprikoosihilloa. Sitten on vielä karjalanpiirakoita ja hedelmiä pienempään nälkään. Eiköhän me näillä pärjätä! :) Nyt alankin leipomaan keksejä, joiden ohjeen bongasin Sarin kotona-blogista.

Mukavaa iltaa kaikille! :)

tiistai 20. joulukuuta 2016

Joulutunnelmaa





Yllä olevat kuvat ovat perjantain kävelylenkiltä, kun oli kirkas sää ja vanhassa kaupungissa paikoin hyvinkin jouluinen tunnelma. Pienet joulumarkkinatkin oli käynnissä, mutta eihän ne oikein vedä vertoja viime vuonna Wienissä nähdyille markkinoille. :D Auringonlasku sen sijaan oli upea näky, vaikkakin taas sai huomata kuinka lyhyt päivä onkaan. Pian päivä alkaa onneksi jo pitenemään!

Tänään olen laittanut lisää joulua myös tänne kotiin, sillä olemmekin joulun täällä miehen töiden takia. Muutamat koristeet vielä pitäisi ripustaa tässä illan aikana ja aatonaattona saamme myös pienen joulukuusen, kun piipahdamme vanhemmillani. Jotain kokkailuakin pitänee suunnitella, mutta sen suurempaa stressiä en tästä joulusta ala ottamaan. :)

Mukavaa iltaa kaikille! :)

maanantai 19. joulukuuta 2016

Hällskär

Matkalla piti pysähtyä kuvaamaan peltomaisemaa.





Sunnuntaina kävimme ulkoilemassa Hällskärissa. Olen tuolla kerran aiemmin käynyt, silloinkin talvella, mutta tällä kertaa siellä oli jotenkin hienomman näköistä. Aurinko pilkotti yhdentoista jälkeen aamupäivällä hieman ja meri ei ollut täysin jäässä. Ilma oli ulkoilulle passeli, muutama aste pakkasta, eikä edes rannalla tuullut kovasti. Näitä kauniita rantapaikkoja täältä meiltä päin kyllä löytyy, kun vain jaksaisi aina lähteä! :)

Mukavaa päivää!

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Viikonlopun kuulumisia

Perjantaista asti on ollut tarkoitus tulla kirjoittelemaan, mutta se on vain unohtunut. Perjantaina kävimme miehen kanssa yhdessä lounaalla Amarillossa, kun minä pääsin aiemmin töistä ja miehellä oli vasta iltavuoroon meno. Oli mukavaa käydä yhdessä syömässä, kun viime aikoina yhteistä aikaa ei ole aina tuntunut oikein olevan. Miehen lähdettyä töihin siivoilin kotia ja lähdin sitten kävelylle, kun oli niin hyvä sää. Kävelyltä tullessa kävin kaupungilla katselemassa jo alkaneita alennusmyyntejä ja ostinkin yhden paidan... Lisäksi tein illalla joogaa.

Lauantaina teimme aamusta kaupat talopaketista! Ajattelin tehdä rakennusprojektille ihan oman blogin ja säilyttää tämän vanhan tällaisena "hömppänä". Tietysti kerron tännekin jonkin verran tulevasta talosta, mutta minusta on luontevampi tehdä rakennusta varten kokonaan oma bloginsa, niin tietoa haluavat saavat sitä sieltä helpommin ilman, että väliin tulee kaikkea muuta. Talokauppojen jälkeen leivoimme pitsaa ja ennen pimeää minä kävin vielä kävelyllä Neristanissa, kun mies lähti salille.

Tänään tein miehen vielä nukkuessa joogaa ja aamupalan jälkeen lähdimme yhdessä ulkoilemaan. Oli todella hyvä sää, mutta emme jaksaneet hirveän kauan siellä olla, kun tuli jo nälkä (onneksi kotona odotti eilistä pitsaa). :D Nyt mies on salilla ja minun pitäisi alkaa ruuanlaittoon (taas). Ruuaksi suunnittelin lohta, uunijuureksia ja ristikkoperunoita sekä smetana-tillikastiketta. Helppoa ja hyvää!


Mukavaa iltaa kaikille! :)

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Mukava viikonloppu

Perjantaina ja lauantaina kiertelin kaupungilla joululahjoja ja pikkujouluasua etsien. Jotain pientä löysinkin ja lauantaina illasta kävimme kavereilla pikkujouluissa. Lauantaina oli myös meidän vuosipäivämme, mutta emme ehtineet sitä juhlimaan juurikaan (Helsingissä sitten!). Lahjat tietysti annoin toisillemme. Minä annoin miehelle Lihastohtori-kirjan ja mies antoi minulle ihanan pehmeän aamutakin. Myöhemmin päivällä sain vielä joululahjankin ennakkoon, sillä mies oli käynyt ostamassa minulle himoitsemani Didriksonsin talvitakin. Sitä takkia ei meinannut löytyä enää mistään juuri minun koossani mutta sain sen tilattua Prismaan ja mies oli sen sitten käynyt yllätykseksi hakemassa. Sen verran kallis takki on kyseessä, että toivottavasti se on kestävä!

Tänään olemme olleet melkein koko päivän kotosalla. Kävimme hyvin pikaisesti joulumarkkinoilla, missä ei kyllä ollut oikeastaan mitään. Sen jälkeen kävimme ajelulla Öjassa, kunnes tultiin kotiin ruuanlaittoon. Ruuaksi tein smetanalla kuorrutettua lohta, ristikkoperunoita ja salaattia ja jälkkäriksi joulutortut ja glögiä. Loppuilta taitaa mennä lepäillessä ja minulla olisi aikomus myös tehdä vähän joogaa. Alla muutama kuva Öjan kalastajakylästä tältä päivältä. Mukavaa sunnuntai-iltaa!







torstai 8. joulukuuta 2016

Joulua odotellessa









Yllä olevat kuvat ovat viime lauantailta sekä itsenäisyyspäivältä, jolloin kaunis sää veti ulkoilemaan pienestä flunssasta huolimatta. Nyt on ollut taas pari päivää kauheaa kiirettä töissä ja talon suunnittelussa, joten ei ole tullut ulkoiltua ollenkaan. Joogaakin olen muistaakseni tehnyt viimeksi sunnuntaina.

Huomenna on onneksi lyhyt työpäivä ja miehen ollessa iltavuorossa ajattelin käydä hakemassa muutamat joululahjat, jotka viemme lauantaina ystävillemme pikkujouluihin. Ensi viikko on viimeinen täysi työviikko ennen lomaa, joka todellakin tulee tarpeeseen. Tämä talon suunnittelu pahimpien työkiireiden aikaan on kyllä ollut haastavaa. Ensi viikolla ehkä päätämme talotoimittajan ja sen jälkeen kirjoitan projektista enemmän tänne blogiin. Alkuperäisestä kuudesta olemme jo oikeastaan puolet tiputtaneet pois, mutta loput kolme pitää vielä tarkkaan tutkia kunhan viimeisetkin tarjoukset tulevat.

Nyt lepäilemään, että jaksaa aamulla töihin! Mukavaa iltaa!