maanantai 28. marraskuuta 2016

Muutama talvinen kuva






Ylin kuva on eiliseltä iltalenkiltä. Kolme seuraavaa ovat tältä aamulta ja viimeinen kuva on iltapäivältä. Huomiseksi näyttää taas vesisadetta, joten saapa nähdä lähtevätkö lumet taas pois! Tämä onkin ehkä vuoden kiireisin työviikko ja tälle viikolle sattuu myös miehen kolmikymppiset. Kiirettä on siis luvassa!

Mukavaa iltaa ja viikkoa kaikille! :)

lauantai 26. marraskuuta 2016

Luminen siirtolapuutarha




Tänään on ollut kova lumisade, mutta sehän ei minua estänyt ulkoilemasta. Olen oikeastaan aina tykännyt ulkoilla lumisateessa ja niinpä viihdyin tänäänkin ulkona puolitoista tuntia lenkkeillen ja kuvaillen. Muita ulkoilijoita ei juuri näkynyt. :D Ainoa huono puoli tässä säässä oli se, kun kengät kastuivat ihan läpimäriksi. Kylmä ei siltikään ollut!

Ennen ulkoilua kokkailin kasvissosekeittoa, perunoita ja pihviä (miehelle possua, minulle kasvista). Olenkin nyt tehnyt kasvissosekeittoa monta kertaa viimeisen muutaman viikon aikana. Se on vain niin maukas ruoka ja helppo ottaa töihin evääksi jne. Tänään ajateltiin käydä miehen kanssa vielä treffeillä myöhemmin illalla (jos jaksetaan)...

Mukavaa iltaa kaikille! :)

perjantai 25. marraskuuta 2016

Kiireinen marraskuu

Marraskuu on töiden puolesta varmaankin vuoden kiireisintä aikaa. Lisäksi tontin varmistumisen jälkeen ollaan suunniteltu tulevaa taloa, joten aikaa ei ole blogille tai muullekaan juuri jäänyt. Tänään räpsin muutaman kuvan kotoa tänne blogiin. Kuvissa näkyy jo hieman joulua, sillä aiemmin laitettujen tunnelmavalojen lisäksi ostin viime viikonloppuna kynttelikön ja tänään ostin tuon pienen valkoisen joulutähden. Pitää vielä myöhemmin ostaa muutama hyasintti.

Tuleva talo alkaa jo hieman hahmottumaan, mutta edelleen odottelemme tarjouksia parilta valmistajalta. Tiedämme kuitenkin jo sen verran, että rakennamme hirsitalon avokeittiöllä ja kolmella makuuhuoneella ja pihalle tulee erillinen autokatos/autotalli/varastorakennus kappaletavarasta tehtynä. Talossa tulee olemaan neliöitä n. 100 m2. Olohuoneeseen ja keittiöön tulee melko varmasti korotettu sisäkatto ja keittiö on näillä näkymin aika vaalea. Kirjoittelen taloprojektista lisää, kunhan suunnitelmat hieman selkiintyvät. :)






Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Herkullinen arvontavoitto

Kävin viime viikolla työni puolesta tapahtumassa, jossa esiteltiin ammatillisen koulutuksen eri aloja. Kovin tarkkaan en esittelypisteitä tutkinut, mutta tulin kuitenkin osallistuneeksi elintarvikealan opiskelijoiden järjestämään arvontaan. Sainkin heti samana päivänä puhelun, että olen voittanut palkinnon ja saisin sen hakea tällä viikolla. Tänään kävin sen hakemassa ja yllätys oli melkoinen. Sain nimittäin suuren herkkukorin, jossa oli kahdenlaista leipää, aleksanterinleivoksia, bebeleivoksia, joulutorttuja, tähtipullia, marmeladikarkkeja, lakutoffeeta, kahdenlaisia pikkuleipiä ja salaatinkastiketta. Nyt ei tule ihan heti herkuista pulaa! :D Maistelin tuossa jo muutamia ja olivat herkullisia.


Toinenkin arvontavoitto sattui kohdallemme, nimittäin saimme eilen tonttiarvonnassa tontin! Saimme sen juuri sieltä alueelta, mistä halusimmekin ja vieläpä sellaisen, mihin pitäisi olla mahdollista tehdä juuri sellainen talo kuin olemme haaveilleet. Tästä alkaa pitkä uurastus omaa kotia kohti! :)

Näiden iloisten uutisten myötä toivotan mukavaa iltaa kaikille! :)

maanantai 14. marraskuuta 2016

Pakkaspäivä

Tänään on ollut kaunis pakkassää. Aamulla töihin lähtiessä oli ihan sumuista ja pilvistä mutta kesken matkan tulikin yhtäkkiä ihan kirkas sää. Työmatkani on noin 40 kilometriä, mutta siinä ehtii sää muuttua usein hyvinkin paljon, koska työpaikkani on sisämaassa. Myös kotimatkalla oli kaunis sää ja olisinkin halunnut ottaa kuvan useammastakin kohtaa. Harmi, kun autolla ei voi pysähtyä ihan mihin vaan. :D Alla pari kuvaa aamulta ja loput sitten iltapäivältä.






Ihanaa iltaa kaikille! :)

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kuvia viikon varrelta












Tällä viikolla on ollut talvinen sää ja loppuviikosta tännekin saatiin lunta! Tosin ensi viikon sää näyttää siltä, että lumi sulaa pois, mutta olipahan ainakin hetken aikaa hieman valoisampaa. :) Mitään ihmeempiä emme tällä viikolla puuhailleet. Marraskuu näyttää sen verran hektiseltä töiden osalta, ettei tässä mitään ihmeellistä varmaan jaksakaan tehdä. Toivottavasti marraskuun jälkeen helpottaa töissä ja on taas paremmin aikaa muuhun!

Mukavaa iltaa kaikille! :)

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Hampurilaiset

Sunnuntaina teimme ruuaksi hampurilaiset, joita söimme lounaalla ja päivällisellä. Tein itse sämpylät, jauhelihapihvit, kasvispihvit ja ranskalaiset ja lisukkeet olivat sitten kaupan valmiita. Sämpylät tein tällä yösämpylöiden ohjeella, mutta hunaja ja siemenet jäivät tällä kertaa pois. Annoin taikinan kohota lämpimässä, joten muutama tunti riitti sen kohottamiseen, vaikka tein sen kylmään veteen. Jauhelihapihvit olivat simppelit, tällä kertaa tein ne ilman korppujauhoja ja kananmunaa. Laitoin lihan sekaan vain öljyä, mausteita ja kourallisen fetamurua. Kasvispihvit tein näin:

Kasvispihvit

1 tlk kikherneitä huuhdeltuina
porkkana kuorittuna
puolikas paprika puhdistettuna
kourallinen fetaa
kananmuna
loraus oliiviöljyä
savupaprikajauhetta
mustapippuria
cayennepippuria

Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen. Kun seos on tasaista, nostele nokareita leivinpaperille ja painele littanaksi. Minä tein tästä määrästä 7 pihviä. Paista 225 asteisessa uunissa kypsiksi.

Pihvien lisäksi laitoimme burgereiden väliin majoneesia, ketsuppia, sinappia, cheddaria, salaattia, tomaattia ja suolakurkkua. Ranskalaiset leikkasin monitoimikoneella kuorellisista perunoista. Sitten vain reilusti oliiviöljyä perunoiden joukkoon ja mausteeksi riittää yrttisuola ja mustapippuri. Ranskalaiset paistoin 225 asteisessa uunissa kauniin värisiksi.


tiistai 8. marraskuuta 2016

Uusi työtuoli





Viikonlopun aurinkoisesta säästä piti ottaa kaikki irti ja räpsiä muutamat sisustuskuvat sekä lauantaina että sunnuntaina. Nämä yllä olevat kuvat ovat sunnuntaiaamulta. Tuossa ylimmässä kuvassa näkyy uusi työtuolimme, jonka ostaminen on vain venynyt ja venynyt. Aiempi tuoli oli niin huono istua, että oli pakko saada parempi.

Ostamamme tuoli ei miestäni ole kovin ruma työtuoliksi ja siinä on niin paljon parempi istua, että kyllä se voittaa aiemman, vaikka ei kaunein tuoli olekaan. :) Ostimme tuolin Kalusteniemeltä ja hintaa sillä oli n. 160 euroa. Kävimme katsomassa työtuoleja kaikista kaupoista ja missään ei tuntunut olevan sopivaa. Tämä täytti miehen kriteerit mukavuudesta ja minun kriteerit ulkonäöstä, eikä hintakaan ollut kovin hurja. :)

maanantai 7. marraskuuta 2016

Lauantain tunnelmia






Lauantaina poltin kynttilöitä melkein koko päivän ajan, vaikka muutenkin oli tosi valoisaa. Kuvissa näkyvät nyt myös nuo tähtivalot, jotka muistaakseni pari vuotta sitten ostin Clas Ohlsonilta. Ne toimivat paristolla, joten niitä on helppo liikutella ja laittaa ne mihin tykkää. Tuossa pöydällä niitä yleensä kuitenkin pidän. Tähdet ovat vain sen verran teräviä, että pöydällä on pakko olla pöytäliina, tai muuten ne naarmuttavat pöytää.

Viikonloppuna tuli räpsittyä kuvia aika paljon ja postaukset uudestä työtuolista sekä itse tehdyistä hamppareista ovat myös tulossa piakkoin. Nyt toivottelen kuitenkin mukavaa päivää ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :)

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Aurinkoinen pakkassää









Tänä viikonloppuna on ollut ihana sää, vaikkakin on ollut aika kylmää. Pienestä flunssasta huolimatta oli ihan pakko päästä vähän ulos ja niinpä kävin sekä eilen että tänään kävelyllä vanhassa kaupungissa ja sen lähistöllä. Jos sää pysyisi tällaisena, ei marraskuu olisi enää niin kova inhokki. :D

Mukavaa iltaa kaikille! :)

lauantai 5. marraskuuta 2016

Pyhäinpäivän ruokia

Pyhäinpäivän aloitimme hyvällä aamiaisella, mihin kuului mm. uuniriisipuuroa, cocktailpiirakoita ja smoothiet. Tuon aamiaisen voimin jaksoi hyvin käydä kävelyllä ja laittaa myöhemmin päivällä herkullista päivällistä. Uuniriisipuuron tein pakkauksen ohjeen mukaan ja cocktailpiirakat olivat kaupan pakastealtaasta. Smoothiet olivat hyvin simppelit; 100 g mustaherukoita, banaani, 2 satsumaa ja 3 dl Alpron vaniljasoijamaitoa.





Päivälliseksi tein hyvin samanlaista ruokaa kuin viime viikonloppunakin. Tällä kertaa tein bataatin sijasta lohkoperunoita, smetanakastikkeessa oli tuplamäärä smetanaa ja sitruuna jäi pois, kun sitä ei ollut. Kasviskeittoa kokeilin taas hieman eri tavalla ja tässäpä on ohje siihen.

Kasvissosekeitto paahdetuista kasviksista

keskikokoinen bataatti
2 porkkanaa
pieni sipuli
paprika
oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria myllystä
1 dl ruokakermaa
4 dl vettä
50 g Koskenlaskija voimakasta
kasvisliemikuutio
1 tl savupaprikajauhetta
ripaus cayennepippuria
(päälle suolapähkinöitä ja persiljaa)

Kuori bataatti, porkkanat ja sipuli. Leikkaa lohkoiksi. Puhdista paprika ja leikkaa lohkoiksi. Laita kasvikset uunipellille, lisää päälle oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Kypsennä 200 asteisessa uunissa pehmeiksi. Laita kypsät kasvikset tehosekoittimeen ja lisää kerma. Kun seos on tasaista, siirrä se kattilaan ja lisää loput ainekset. Kuumenna kunnes Koskenlaskija ja liemikuutio ovat sulaneet.



Mukavaa iltaa kaikille! :)